Nereis Business Garden, Turku

Suunnittelimme ja rakensimme Nereis Business Garden -toimitilakiinteistön Turkuun.

Nereis Business Garden sijaitsee noin kilometrin päässä Turun rautatieasemalta ja noin kahden kilometrin päässä kauppatorilta. Nereis Business Garden sijaitsee erittäin näkyvällä paikalla ja sinne on helppo tulla niin omalla autolla kuin julkisilla liikennevälineilläkin. Kohteeseen toteutettiin kaksikerroksinen autosuoja 110 autolle, yhteensä autopaikkoja on 220 kappaletta. Kiinteistöstä löytyy myös pyöräsuoja sekä peseytymis- ja pukeutumistilat kevyen liikenteen käyttäjille.

Kiinteistö valmistui vuonna 2014. Rakennuksella on LEED Gold -sertifikaatti. LEED on kansainvälinen luokitus, joka voidaan myöntää kohteelle, jonka suunnittelussa, rakentamisessa ja energiataloudessa ympäristöarvot on huomioitu kriteerien mukaisesti. Sertifioinnin saavuttamiseksi hankkeessa kiinnitettiin erityistä huomiota muun muassa energian- ja vedenkulutukseen, vähäpäästöisten materiaalien käyttöön sekä sisäilman korkeaan laatuun.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee keskitetty vastaanotto- ja neuvontapiste sekä vuokrattavat kokous- ja kabinettitilat. Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa on tasokas lounas- ja tilausravintola. Kerrokset 2–8 ovat toimistokerroksia, jotka on mahdollista jakaa tai yhdistää erikokoisiksi toimistohuoneistoiksi. Kellarikerrokseen on sijoitettu väestönsuojat, tekniset tilat sekä varasto- ja sosiaalitiloja. Kaikissa toimistohuoneissa on huoneistokohtainen jäähdytysjärjestelmä.

Kiinteistöstä löytyy eri kokoisia toimistotiloja, sillä noin 900 m²:n kerrokset ovat helposti jaettavissa jopa neljään yksikköön.  Suunnitteluratkaisut mahdollistavat tehokkaan tilankäytön. Rakennuksessa on vuokrattavaa liike- ja toimitilaa kaikkiaan 7 600 neliömetriä.

Nereis Business Garden on toteutettu Peabin kehittämän Business Garden –konseptin mukaisesti. Konsepti tarjoaa modernit ja joustavasti muunneltavat tilat sekä kattavat ja monipuoliset palvelut vuokralaisille.

Faktoja kohteesta

Valmistumisvuosi
2014
Osoite
Postikatu 2, 20250 Turku
Arkkitehti
Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy
Laajuus
8 900 m²
Vastuullisuus
LEED Gold -ympäristösertifikaatti